Sivut

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Esittelyssä Piritta Väistö

Esittelyssä tällä kertaa Piritta Väistö, joka neuloo nettikauppaamme muun muassa suloisia siililapasia ja -sukkia. Pikkutytöille valikoimista löytyvät myös yhteensopivat pörröiset säärystimet, sekä naisille käsilaukkutöppöset. Katso myös tyylikkäät tennarisukat ja käy kurkkaamassa koko valikoima nettikaupan puolella.

Piritta Väistö


1. Kuka olet ja mistä päin Suomea tulet ja asut?
Olen Piritta Väistö. Syntyjäni olen Hyrylästä Etelä-Suomesta ja monen mutkan kautta juurtunut Nivalaan Pohjois-Pohjanmaalle v. 2004.
Siililapaset
Siililapaset

2. Milloin olet aloittanut käsillä tekemisen ja miten ajan mittaan käsillä tekemisesi on muuttunut?
Käsillä tekeminen juontaa jo lapsuuteeni. Äitini oli kova neulomaan ja sieltä sainkin kipinän neulomiseen. Tuotteeni olivat silloin lähinnä lankapyörittelyjä. Ihastelin aina äitini ihanan värisiä lankoja ja päätin, että kun olen aikuinen, niin silloin minullakin on paljon lankaa mistä valita haluamia värejä sukkiin. Äitini neuloi aina vain sukkia.
Yläasteikäisenä lanka/neulomishommat laantui opiskelujen vuoksi. Jotenkin vain unohdin koko homman.

Säärystimet tytölle
Tyttöjen säärystimet

Yhdeksännen luokan loppupuolella rupesin uudestaan miettimään käsillä tekemistä ja lähdinkin opiskelemaan ompelija-artesaaniksi Toholammille. Sieltä neulomis-innostus nosti päätään uudestaan.
Ompelija-artesaaniksi opiskelun jälkeen opiskelin pukuompelijaksi Orimattila-instituutissa.
Valmistuin kädentaitojen ohjaaja-artesaaniksi Nivalan ammattiopistosta v.2008 ja sen aikana neulomis-innostus ja virkkaamis-innostus räjähti käsistä, eli voi sanoa, että vuoden 2005 jälkeen olen neulonut/virkannut/koruillut yötäpäivää ja nyt minulla on paljon lankaa. Sen jälkeen opiskelin vielä koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi Kalajoella.
Aluksi neuloin vain sukkia, sen jälkeen tulivat muut neulomiset. Virkkaamisesta innostuin myöhemmin virkattujen mattojen myötä. Koruilu, kuten puu- ja lasihelmituotteiden valmistus ja korujen kokoaminen korvakoruiksi on tullut nyt muutaman vuoden aikana tutuiksi. Lankojen värjäys kool aid-väreillä on nyt uusin innostus, mitä olen tehnyt paljon.

Tennarisukat
Tennarisukat

3. Onko käsillä tekeminen sinulle työ vai harrastus?
Käsillä tekeminen on minulle rakas harrastus, jota teen aina. Henkisesti vaativan työn rinnalla on kiva "lepuuttaa" aivoja neulomisella/virkkamisella.

4. Mistä saat inspiraation uusiin tuotteisiin?
Uudet tuotteet syntyvät aina tarpeesta/tarpeeseen. Haluan tehdä tarpeellisia ja käytännöllisiä tuotteita, joita uskalletaan käyttää ja näyttää.

5. Tykkäätkö kokeilla uusia tekniikoita vai pitäydytkö tutuissa tekniikoissa ja materiaaleissa?
Tuttu ja turvallinen hyväksi todettu malli toimii aina, mutta olen innokas kokeilemaan uutta sekä materiaalilta, että mallilta. Joskus käy niin, että hyvän mallin keksiessä tuotteita tulee tehtyä paljon ja eri väreillä/materiaaleilla.
Käsilaukkutöppöset

6. Onko sinulla ollut esikuvia taiteen tai käsityön saralla?
Äiti. Innostus käsillä tekemiseen on tullut jo äidinmaidosta. Kiitos äiti.

7. Mitä kerrot tuotteittesi materiaaleista?
Tuotteeni teen pääosin kaikille tutusta Novitan 7-veljestä langoista. Langat ovat tuttuja kaikille ja langat on hyväksi havaittu.

8. Mitä haluaisit jokaisen asiakkaan tietävän tuotteistasi?
Teen tuotteeni huolella ja rakkaudesta käsillä tekemiseen.

9. Mikä on haaveesi käsillä tekemisen suhteen?
Toivottavasti pystyn neulomaan/virkkaamaan aina ja tartuttamaan omalle tyttärelleni ja pojalleni käsillä taitamisen ilon ja innon.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lasten pipoja

Nettikaupastamme löytyy nyt laaja valikoima tyylikkäitä lasten pipoja eri ikäisille. Virkatut kevyet myssyt sopivat hyvin koulutielle ja tarhaan näin alkusyksystä ja lämpimämmät villapipot talven pakkasiin. Käy katsomassa valikoima nettikaupassamme ja tilaa omasi.


Kauneven pipot 100% villaa

Kärpässienikaupan virkatut tupsumyssyt

Hantarin neulotut villapipot

Idelinan lasten ja nuorten virkatut pipot

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Esittelyssä Eeva Volotinen

Koko kevään ja kesän jatkunut esittelysarjamme nettikaupan tekijöistä jatkuu nyt syksyisissä tunnelmissa. Esittelyssä upeita käsintehtyjä lapasia nettikauppaamme neulova Eeva Volotinen. Katso lämpimät asusteet, lapaset ja villasukat nettikauppamme valikoimasta.

Eeva Volotinen


1. Kuka olet ja mistä päin Suomea tulet ja asut?
Olen Eeva Volotinen. Elämäntyöni olen tehnyt rakennuspiirtäjänä, joten siitä juontanee huolellisuus ja tarkkuus neuleissani. Asun nykyisin Leppävirralla, Savossa. Tänne olen muuttanut muutama vuosi sitten Joensuusta, joten tunnen itseni edelleenkin karjalaiseksi.

Kätevät kosketusnäyttölapaset
2. Milloin olet aloittanut käsillä tekemisen ja miten ajan mittaan käsillä tekemisesi on muuttunut?
Käsitöitä olen tehnyt koko ikäni. Viime vuosina on neulominen ollut läheisintä. Käsitöiden tekemisen olen perinyt äidiltäni. Hän lopetti virkkaamisen pari viikkoa ennen kuolemaansa, 93-vuotiaana. Myös kaikki viisi siskoani ovat käsityöntaitajia.

3. Onko käsillä tekeminen sinulle työ vai harrastus?
Neulominen on minulle hyvin tärkeä harrastus. Näin pystyn toteuttamaan omaa luovuuttani.

Ratsastukseen käsinneulotut villalapaset
4. Mistä saat inspiraation uusiin tuotteisiin?
Insipiraatiot tulevat ympärilläni tapahtuvista asioista ja kaikesta näkemästäni kauniista.  

5. Tykkäätkö kokeilla uusia tekniikoita vai pitäydytkö tutuissa tekniikoissa ja materiaaleissa?
Kokeilen välillä aina uuttakin mutta enimmäkseen teen perinteistä 'sukkaa ja kinnasta'. Mutta jokaisessa neuleessani on aina jokin pieni yksityiskohta, joka on omaa itseäni.

6. Onko sinulla ollut esikuvia taiteen tai käsityön saralla?
Käsitöiden tekemisessä oma äitini oli hyvä opettaja. 

Lasten traktorilapaset ja villasukat
7. Mitä kerrot tuotteittesi materiaaleista?
Myynnissä olevissa tuotteissa kotimaisuusaste on 100 %. Lankoina käytän Novitan Nallea ja 7-veljestä. Vauvaneuleisiin käytän useimmiten ns. vauvalankoja.

8. Mitä haluaisit jokaisen asiakkaan tietävän tuotteistasi?
Tuotteeni ovat huolella tehtyjä. Samanlaisia en tee, ainakin väri vaihtuu, paitsi tilauksesta.

9. Mikä on haaveesi käsillä tekemisen suhteen?
Toivon, että terveyttä riittäisi jatkossakin, kun on ikää jo 60 vuotta. 

Käsintehdyt lapaset ja villasukat

Perinteiset villasukat naiselle (kirjoneule)

Katso lisää kotimaisia lapasia ja villasukkia nettikaupastamme, ja tilaa omasi. Joululahjatilaukset suosittelemme tekemään hyvissä ajoin, koska kaikki tuotteemme valmistetaan käsityönä.

Tilauksesta haluamasi koko (naisten/miesten/lasten) ja väri!

Villasukat
Lapaset
Lasten valikoima

tiistai 9. syyskuuta 2014

Siilisukat ja lapaset

Oijoi näitä suloisia siilisukkia ja -lapasia. Nämä eivät todellakaan ole vain lapsille, vaan kokoja löytyy myös aikuisille. Värivaihtoehtoja on paljon, kuka kieltää valitsemasta vaikka pinkkejä piikkejä mustalle pohjalle? ;) Räväkämmät yhdistelmät tehdään toki tilausten mukaan, joten tilaa omasi tai lahjalapaset heti. Varastossa niitä perinteisempiä värejä ja naisten kokoa.

Siililapaset

Siilisukat

Katso koko siiliasusteiden sarja tästä.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Lapasia

Lapasia, lapasia! Palelevatko kädet kylmillä keleillä tai etsitkö lahjaa vilukissalle? Nettikaupastamme nyt käsinneulottuja kotimaisia lapasia. Monta eri väriä ja kokoa, lapsesta aikuiseen.

Tyylikkäät nappilapaset on neulottu kirjavasta violetista konepestävästä langasta. Tilauksesta mustana, vaaleanharmaana tai luonnonvalkoisena, ranneosa korostevärillä ja koristeena yhteensopiva nappi. Koot lapsesta aikuiseen. Esimerkkilapaset ovat naisten kokoa M/L.

Nappilapaset
Perinteiset kirjoneulelapaset ovat lämpimät ja sopivat niin maalle kuin kaupunkiin. Tämä pehmeä paketti ilahduttaa myös joululahjana. Esimerkkilapaset ovat naisten kokoa M/L. Tilauksesta tehtävien alpasten toimitusaika noin 1-2 viikkoa riippuen tilausten määrästä.

Kirjoneulelapaset
Lasten lettilapaset ovat perinteistä mallia. Valitse haluamasi pohjaväri ja punomme lapsiin sopivan lettikuvion. Koot lapsille ja aikuisille.

Lasten lettilapaset

Käsinneulotut lapaset


Tilaa nettikaupastamme käsinneulotut kotimaiset lapaset itselle ja lahjaksi. Lue lisää ja katso muut mallit ja värit.